| Meidän isä meni taivaaseen, nyt sieltä sataa leipää
 | 
| Hän tähdet taivaalle räjäyttää, puhaltelee elämää
 | 
| Uu-uu-uu-uu
 | 
| Me lapset ollaan lammaslauma, vallan likaista joukkoa
 | 
| Isä käskee ja me ryömitään, polvet ruvella möyritään
 | 
| Uu-uu-uu-uu
 | 
| Kuolemaa ja elämää pelätään, kuolemaa ja elämää pelätään
 | 
| Kuolemaa ja elämää pelätään
 | 
| Veljeni, vanhempi iältään, syntyi kuin sankari sikari suussaan
 | 
| Kapaloista jo karmea huuto: «Äiti perkele, imettämään
 | 
| äiti, perkele, imettämään, äiti perkele, imettämään
 | 
| imettämään, imettämään»
 | 
| Ja, isä hyvä on, mä paha syntinen anteeksi anelen…
 | 
| kertosäe:
 | 
| Meidän isä ja meidän äiti olivat kerran nuoria
 | 
| He saivat lapsia, tuli ongelmia
 | 
| Sitten isä meni taivaaseen ja äiti jäi lasten kanssa yksikseen
 | 
| Nyt isoveli hakkaa siskoa ja mua, se on sekaisin, tahtoo riehua
 | 
| Sotkee paikan, ja särkee kaiken, äiti voi vain alistua…
 | 
| Meidän äiti on vanha jo, mutta vielä se synnyttää
 | 
| Meidän äiti on toista maata, minä vanha sen helmoihin
 | 
| Miehen täytyy rakentaa, pientä elämää suurempaa
 | 
| Uu-uu-uu-uu
 | 
| Äidin rinnoille me rakennetaan, äidin lanteille me rakennetaan
 | 
| Rakennetaan, pojat, rakennetaan, äiti murtuu, mutta rakennetaan
 | 
| Isä on hiljaa vintillä, kun lapsi raiskaa äitinsä
 | 
| Mä panen pääni pensaaseen, isoveli mua anukseen
 | 
| Valtava karju, vastasyntynyt, nyt jo myynyt äidin ja mut
 | 
| Nyt jo myynyt äidin ja mut, äidin ja mut, äidin ja mut…
 | 
| Ja isä hyvä on, mä paha syntinen anteeksi anelen…
 | 
| kertosäe
 | 
| «Lähemmäksi maata, sillä muukalaisten magneetti on asennettu
 | 
| viidakoitten syövereihin, sinne missä Tarzan asui,
 | 
| kukaan ei tosin tiedä tarkkaan, mitä paikkaa hän mahtoi tarkoittaa.
 | 
| Erilaiset eläimet valloittavat kaupunkeja: siat, lehmät, kanat, rotat sekä
 | 
| apinat.
 | 
| Ihmisistä on jäljellä vain muutamia rumimpia…» |